Vesijohtovuodon korjaus Savontie 51-53 kohdalla!

Illallisia kuvia vuodonkorjauksesta. Hieman hankalaa kun tehdään paine päällä ja vettä tulee vuotokohdasta runsaasti. Pumppaus onnistuu juuri ja juuri tuolla isolla Hondalla, ainut pumppu joka jaksaa tuota liejua pumpata vaikkakin tukkeutuu tuokin ja samallä ottaa ilmaa ja menee tovi taas ennenkuin pumppu alkaa pumpata.

 

Juuri ilmennyt vesijohtovuoto Savontie 51-53 kohdalla korjataan vielä tänään. Toimenpiteet kaapelinnäyttöineen on aloitettu. Savontiellä vesijohto on valurautaa, jolla on taipumus roudan sulamisen aikaina katketa maaperän liikkeiden vuoksi. Valurauta vikaantuessaan katkeaa kokonaan poikki, jolloin vettäkin tulee runsaasti ja korjaus on tehtävä heti. Korjaaminen pyritään tekemään paineellisena, mutta venttiilien kuristaminen ja vuotaminen saattaa aiheuttaa painevaihteluja alueen kerrostaloissa. Painevaihtelut taas voivat aiheuttaa sakan erittymistä veteen. Mikäli hanasta tuleva vesi on sameaa, niin sitä ei tule käyttää talousvetenä. Vaiva poistuu vettä juoksuttamalla. Nyt on kuitenkin sopiva aika varata hieman vettä astioihin jos vesi kuitenkin joudutaan sulkemaan.

Liikenne menee ko. kadulta todennäköisesti kokonaan poikki. Pyydämme välttämään kadulla turhaa liikennöintiä. Jalankulkijatkin sietävät olla varovaisia ja mielummin kannattaa kiertää toisiä reittejä tänä iltana.

Ari Haikarainen

Pieksämäen Vesi Oy

0445882575