Kaivojen korjausta Keskuskadulla

 

Kaupunki on päättänyt päällystää Keskuskadun ja sen vuoksi tarkastimme kaikki jätevesikaivot ja venttiilit. Venttiilihattuja ja kaivojen kansistoja vaihdetaan ihan urakalla. Muutama jätevesikaivo on korjattava vähän perusteellisemmin. Noissa vanhoissa kaivoissa muutamissa on 60-luvulla tiilellä tehtyjä korotuksia ja niihin laitetaan nyt tilalle betoniset korokerenkaat ja/tai uusi kartio.

Kansistoja on kuluneita ja venttiilinhatuista on kannet kadonneet. Uudet kannet tulevat tiiviit ja sellaiset, että kestävät kovankin liikenteen alla. Venttiilinhattuina käytetään ns. kartiohattuja, jotka kestävät roudan liikkeitä parhaiten.

Työ aiheuttaa vähän poikkeavia liikennejärjestelyjä ja tuottaa autoilijoille hieman tilapäistä harmia, mutta pyrimme tekemään työn kaikille osapuolille turvallisesti. Toivotaan, että näin vältymme uuden tulevan asfaltin kaivamiselta. Toivottavasti muutkin, joilla kadulla on laitteitansa, laittavat ne kuntoon, niin päällyste pysyisi ehyenä edes jonkin aikaa, vaikkakaan kaikkea ei voi koskaan ennakoida.