JR- grilli toimii normaalisti asematunneliremontista huolimatta!

JR-grilli on jäänyt melkoiseen saarrokseen kaupungin työmaiden vuoksi. Mahdollisuus päästä nauttimaan hyvää grilliruokaa kuitenkin säilyy. Viikonlopun jälkeen pysäköintipaikalle pääsee linja-auto laitureiden puolelta. Grillin takana oleva pysäköintialue puolitetaan ja siihen tulee aikarajoitus. Pitkäaikaispysäköijät saavat pysäköidä kaupungin parkkipaikalle Prisman läheisyyteen. Grillin taakse tulee 2h aikarajoitus, jota myös valvotaan. Tuohon parkkiin tulevat pitkäaikaispysäköidyt autot hinataan pois. Viikon verran kaivelemme vesijohtoa kohti rautatiealuetta, jonka ali tulee poraus heinäkuun alussa. Toiselta puolen rataa vesijohto kytketään Hansatielle.

Kaikista järjestelyistä huolimatta ja niiden ansiosta JR-grille siis pääsee edelleen nauttimaan grilliruuasta ja samalla ihastelemaan merkittävää kaupungin työmaata! Ajo grillin takaparkkiin onnistuu sujuvammin sillan pohjoispuolelta asemakatua myöten linja-autolaitureiden kautta. Pois sitten suoraan Keskuskadulle, laiturialueelta on vasemmalle Myllykadulle kääntyminen ja ajo kielletty!