Vangasjärven ali menevä jäteveden paineviemäri on noussut pintaan Voimapolun ja Lomapirtin välillä. Putkessa kulkee ilmapusseja, jotka ajoittain nostavat putkea aina pieneltä osin pintaan. Veneilijöiden kannattaa olla tuolla hieman varovainen. Ilmakupla johtui Aapontien pumppaamon käyntihäiriöstä, joka johti siihen, että pumput hörppäsivät …

Vesiputki pinnassa Vangasjärvellä Lue lisää »

Heinäkuun lopulla, kunhan avainhenkilöt ovat lomansa pitäneet, aloitamme Voimapolun viemärin remontin. Voimapolun viemäri, joka laskee Aapontien pumppaamolle on suuren maakasan alla painunut lähes umpeen ja on kiireellisesti korjattava. Ongelma ratkaistaan siten, että viemäri käännetään Voimapolun itäpuolella olevan tontin poikki läheiselle …

Voimapolun viemäriremontti Lue lisää »

Sähkökatkot aiheuttavat vedenjakelulle ongelmia etenkin Niskamäen, Porsaskosken ja Toikkalan alueilla. Sähkön puute haittaa paineenkorotuksia jolloin vettä ei tule tai tulee alhaisella paineella. Tilanteen toivotaan helpottuvan aamuun mennessä. Ari Haikarainen Verkostopäällikkö

klo 21:12 Viemäreitä kuvataan Seunalantien ja Aapontien pumppaamon välillä ensi yönä. Yöllä kuvaaminen on joutusampaa kun vettä liikkuu putkissa vähemmän eikä tarvitse odottaa pumppaamojen käyntejä. klo 09:30 Naarajärvellä, Toukolantiellä ja Seunalantiellä tehdään viemäriverkoston saneerausta ja tehostettua kunnossapitoa. Vanhoja betoniviemäreitä puhdistetaan …

Naarajärvellä viemäreiden kunnostusta menossa. Lue lisää »

Keväisin ja etenkin tänä keväänä on vesijohdon venttiilien hattuja noussut asfaltin tai murskeen pinnan yläpuolelle. Venttiilithän pääsääntöisesti kuuluvat kiinteistönomistajan vastuulle riippumatta siitä ovatko ne kadulla vai tontin rajalla. Tuo omistus vähän vaihtelee riippuen siitä milloin vesisopimus on tehty. Laki on …

Kohollaan olevat venttiilinhatut! Lue lisää »

Klo 14:49 Vuoto on huomattavasti pienentynyt, eli kyseessä oli paljon normaalia suurempi kulutus. Samanaikaisesti löytyi muutama pieni tihkuvuoto jotka yhdessä selittäävät kohonneen vedenkulutuksen. Hyvää Vappua kaikille ja kiitos vinkeistä. Vesi riittää tornissa nyt hyvin.   Vesijohtovuotoa etsitään vanhan kaupungin alueella. …

Vesijohtovuoto keskustan alueella? Lue lisää »

Toukolantien jätevesipumppaamo oikutteli tuossa melkein viikon verran ja viime perjantai iltana meni totaalisesti jumiin. Vika saatiin yön aikana paikallistettua ja lauantaina korjattua. Pumppaamon purkulinjaa vielä tänään puhdistetaan ja kuvataan tilanteen kartoittamiseksi. Purkulinja Seunalantieltä Kanttilan suuntaan tullaan sujuttamaan muoviputkella aivan piakkoin. …

Pumppaamohuoltoa Naarajärvellä Lue lisää »