Vesi- ja jätevesitaksat 2019

Vesi- ja jätevesitaksat saadaan pysymään tämänvuotisella tasolla myös ensi vuonna. Tämä vaatii tiukkaa budjetin noudattamista ja sitä, että mitään odottamatonta ei satu. Sähkön hinta ja luonnonmullistukset ovat meillä aina pelkona. Noilla ukkosmyrskyillä on tapana aiheuttaa vahinkoa herkälle elektroniikalle.

Investointipuolella joudumme ensi vuonna tekemään verkostomuutoksia kaavoituksen vuoksi ja ohjelmassa on myös jonkin verran perinteistä verkostosaneerausta. Verkosto tulee pysymään vähintäinkin edellisten vuosien mukaisessa kunnossa.

Tulossa on kuitenkin vääjäämättä suurehko jätevedenpuhdistamon remontti, jonka rahoitus tulee myöhemmin näkymään myös taksoissa. Puhdistamoremontti ajoittunee vuosille 2019-2020. Siinä uusitaan elinkaarensa päähän tullut rakennus, mutta itse puhdistusprosessiin ei tarvita suuria muutoksia. Laitoksen puhdistustulokset ovat edelleen erittäin hyviä. Laitosremontti tähtää myös käyttökustannusten pienentämiseen lähinnä lämmöneristyksen ja ilmastoinnin avulla. Puhdistamorakennuksen remontti tehdään ”lennossa” eli puhdistamon toimintaan työn aikana se ei juurikaan vaikuta.

Toivotamme asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme:

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

 

Ari Haikarainen

Pieksämäen Vesi Oy