Kuukausi: lokakuu 2018

Suuresta vedenkäytöstä ilmoittaminen.

Aina silloin tällöin etsimme kuumeisesti suuren vedekulutuksen syytä ja epäilemme jossain olevan vesijohtovuoto, joka on kiireesti paikannettava ja saatava eristettyä. Usein on kuitenkin syynä ”normaali” vedenkäyttö, täytetään esimerkiksi springlerisäiliötä, tai huuhdellaan verkostoa. Näistä normaalia suuremmista (<50 m3) vedenkäytöistä olisi hyvä

Kukkaromäentien vesihuollon jatkaminen

2.11.2018 Tuommoinen kivennappula tuli heti tuolla vastaan! 31.10.1018 Vielä tänä vuonna ajattelimme punnertaa Kukkaomäessä pätkän vesihuoltolinjaa. Tuolla on yksi talo kokonaan ilman vettä ja toisessa oman kaivon vedenlaatu on erittäin huono. Rakentamalla noin 180 m vesijohtoa ja paineviemäriä saamme useammankin

Huoltotöitä on menossa Naarajärven vesilaitoksella.

Naarajärven vesilaitoksella uusitaan vesilaitoksen ja kaivojen välisiä putkistoja. Vanhoja valurautaputkia korvataan nykyaikaisilla Peh-muoviputkilla ja samalla uusitaan myös venttiiliryhmiä ja hiekkasuodattimia. Tämä työ ei aiheuta minkäänlaisia vesikatoja tai häiriöitä vedenjakelulle. Työtä aloiteltiin viime viikolla ja saatanee valmiiksi ensi viikon aikana. Vesi

Kuka ajaa vettä kaivoihin?

Pieksämäellä on muutama urakoitsijoita, jotka ajavat vettä kaivoihin tai säiliöihin. ON Kuljetus Olavi Nenonen Oy   0400700511 Kimmo Immonen                           0400820308 Jarmo Teittinen                              0405486273

Top
ANNA PALAUTETTA!